Päivä on puolipilvinen ja välillä satelee jonkin verran, jopa rakeita. Vuorella on annettu punainen varoitus, eikä köysiratakaan 2500 metriin kulje. Minibussilla kyllä pääsisi ja siitä eteenpäin jeepillä, ehkä. Tuulen, sateen ja pilvisyyden vuoksi siellä ylhäällä voi olla hankala nähdä yhtään mitään.
Näkymät täältä 2000 metristä ovat kuitenkin huimaavan upeat: Catanian kaupunki täplittää alhaalla meren rantaa ja maasto kumpuilee kuin Toscanassa ainakin. Täältä katsoen ymmärtää yhtäkkiä kartoistakin enemmän, sitä miten maisema voidaan kutistaa ja pysäyttää paperille.
Täällä taivaan lähellä on vapaata tilaa paljon, sillä turisteja on enää kourallinen paikalla. Bussi toisensa jälkeen poistuu parkkipaikalta ja oma yksinäisyyden tunne korostuu. Tunne on kuin sisilialaisen runoilijan Salvatore Quasimodon runossa:
Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä.
Ja äkkiä on ilta.
Illan pimetessä mekin huristelemme bussilla alas Cataniaan ja katselemme matkalla leimuavaa auringonlaskua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti