Ama: Jäin kiinni katseeseen

Kävimme tänään hienossa palermolaisessa Abatelllis-taidemuseossa. Tarjolla oli runsaasti 1300 -1500-luvulta kristillisen uskonnon innoittamaa taidetta,  joka taasen ei ole ihan omaa lempigenreäni. Suurten ja yksityiskohtaisten maalausten ihailun sijaan lähdin etsimään mielenkiintoisia yksityiskohtia teoksista. Kun museossa sai myös kuvata (ei tosin salamalla eikä jalustan avulla), sain mielestäni mielenkiintoisen otoskokoelman eri töistä nimittäjällä "Jäin kiinni katseeseen".

Katseen vangitseminen on taiteilijoille ollut aina haastavaa - seuraavassa museossa taidan kuvata vain käsiä, jotka nekin ovat haastavia. Tässä kuitenkin viisi hienosti maalattua katsetta - todelliset taide-entusiastit antanevat anteeksi tämän yksityiskohtien koostelun kokonaisteosten esittämisen sijaan.

Mare: U juornu re muorti

Kun vihdoin selvisin Barcelonasta Palermoon Italian yleislakkouhan (näin kenttävirkailija minua valaisi tiedoillaan) ja lentojen peruuttamisen jälkeen, sainkin istua hyvässä seurassa puolityhjässä koneessa. Palermo otti minut hyvin vastaan: taksikuski oli varsinainen herrasmies ja vei minut perille asti bussimatkan hinnalla, naapurusto otti minut uteliaana ja ystävällisenä vastaan ja hymyilevä vuokraemäntä kertoi minulle elämästään laveasti.

Asuntomme sijaitsee historiallisessa keskustassa, jossa rakennukset ovat kuin pommitusten jäljiltä, pitkäaikaisen saneerauksen alla tai jopa kunnostettuina. Meidän talomme kuuluu ensin mainittuihin, tosin sisältä asunto on mukava ja toimiva ja sijainniltaan loistava.

Lähikadulla sijaitsee kuuluisa Capo-tori, josta löytyy tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, lihaa, kalaa, juustoja, keittiövälineitä jne. Beati Paoli -kadun legenda kertoo, että keskiajalla elänyt Beati Paoli (palermolainen Robin Hoodin vastine, suomennettuna "siunatut ihmiset") piti kokouksiaan torikadun alla sijaitsevissa luolissa. Hän ja hänen kannattajansa naamioituivat mustiin huppuviittoihin ja vastustivat korruptoituneita valtaapitäviä.

Beati Paoli onkin ajankohtainen, sillä Italian kansallinen vapaapäivä Tutti i Santi on 1. marraskuuta. Päivää vietetään kaikkien pyhimysten muistoksi (Halloweenin vastine). Sitä seuraa vainajien muistopäivä Il Giorno dei Morti, joka on kirkollinen pyhä, Sisiliassa "U juornu re muorti". Tällöin on tapana lahjoa lapsia (hyvät sielut tuovat lahjoja oven ulkopuolelle jätettyihin kenkiin) ja syödä herkkuja.

Perinteinen herkku on Frutta Martonara, hedelmien ja vihannesten muotoiset, marsipaanista leivotut leivokset. Perinne sai alkunsa Martoranan luostarista Palermosta. Oli aikainen kevät, eikä vielä juuri mikään kukoistanut luostarin puutarhassa. Nunnat, jotka odottivat arkkipiispaa vierailulle, halusivat ottaa vieraansa juhlavasti vastaan.  Korkea-arvoisen vieraan kunniaksi he päättivät koristella luostarin puut värjätyillä, marsipaanista tehdyillä hedelmillä. Runsaana kukoistava puutarha tekikin piispaan suuren vaikutuksen ja hänen mielestään oli tapahtunut ihme! Pyhää marsipaanipäivää kaikille.

Aman tiistaiessee: Olisiko tarjolla positiivisia utopioita?

Luin syyskuussa kaksi oivallista suomalaista esikoisteosta: Emmi Itärannan ”Teemestarin kirjan” ja Mikko-Pekka Heikkisen ”Terveiset Kutturasta”. Molemmat olivat sykähdyttäviä lukukokemuksia, tosin eri syistä. Itärannan hieno teos kuvaa ei-niin-kaukaista lähitulevaisuutta, jossa puhtaasta vedestä on tullut erittäin rajallinen luonnonvara. Itärannan kirjan tarina ja juoni olivat mallikkaita, mutta usein jäin nauttimaan hänen hauraankauniista kielestä, joka aina välillä rimaakin hipoen selviytyi lyyrisestä ilmaisustaan sujuvaan kerronnan virtaan. Heikkisen hulvaton kirja kertoo Pohjois-Suomen miesten mitan täyttymisestä, uudenlaisesta Suomen sisäisen konfliktin kärjistymisestä ja lopulta Pohjois-Suomen sodan julistamisesta Etelä-Suomelle. Heikkisen veijarimainen, mutta tosielämän ilmiöistä perustansa hakeva, tarina on kelvollinen ja hänenkin kielellinen valmiutensa oli ihailtavaa.

Kokosin muutama vuosi sitten Suomen Toivo –ajatuspajalle tulevaisuuden kaupunkeja käsittelevän elokuvasarjan. Päädyimme esittämään Fritz Lang –klassikon ”Metropolis”, Ridley Scottin erinomaisen elokuvan ”Blade Runner” ja Francis Lawrencen vetävän ohjauksen ”I am Legend”. Muitakin tulevaisuutta käsitteleviä elokuvia oli tarjolla – vaikkapa Luc Bessonin ”Fifth element” tai Jean-Luc Godardin ”Alphaville” (jota on suomeksi muistettu nimellä ”Lemmy Caution – piru mieheksi”….), mutta kolmeen edellä mainittua sitten valitsimme esitettäviksi ja sen jälkeen yleisön kanssa keskusteltaviksi.

Niin Itärannan ja Heikkisen lukukokemuksien kuin elokuvasarjan valmistelunkin jälkeen jäin pohdiskelemaan positiivisten utopioiden puutetta kirjallisuudessa ja elokuvissa – ja ehkä myös mielissämme. Kirjojen ja elokuvien (ja muidenkin kulttuurituotteiden) tulevaisuudenkuva on kylmänkalsea ja ankea – meillä on edessämme autoritaarisuutta, valvontaa, eriarvoistumista, tieteen väärinkäyttöä, asuttujen seutujen autioitumista, nälänhätää, joukkokuolemia, tappavia pandemioita.

Kun löydämme väärinkäytöksiä vaikkapa julkisen vallan puuttumisessa yksilöiden elämään, on ”1984” ikään kuin taikatermi; kollektiivisessa alitajunnassamme osaamme välittömästi yhdistää sen orwellilaiseen kauhukuvaan. Samalla tavalla osaamme kohta ymmärtää, että leviävät kulkutaudit tai autioituminen ovat kirjoissa ja elokuvissa olleet kuvattuina ja näin meidän näkökulmamme niihin muodostuu ehkä vaivattomammin. Ebola-keskustelussa odotan vain sitä hetkeä, kun yhtäläisyydet Tuntematon uhka –elokuvaan tai I am Legend –elokuvana ilmaantuvat julkiseen keskusteluun.

Miksi tulevaisuus nähdään erilaisissa kulttuurin tuotteissa niin synkkänä? Totta on, että esimerkiksi Risto Isomäen mainioiden kirjojen maalaamat tulevaisuudennäkymät perustuvat valitettavan oikeisiin faktoihin ilmastonmuutoksesta ja monet muutkin kirjailijat ovat osanneet oikein hahmottaa tulevaisuuden haasteita. Mutta jos katsomme maailmaa vaikkapa suomalaisin silmin 1950-luvulta nykypäivään, harva kai vakavissaan väittäisi elämämme kokonaisuudessaan muuttuneen kurjemmaksi: olemme eläneet rauhan aikaa ja sodissa kuolleita tai haavoittuneita ei ole meillä ollut, elinikä ja elämisen laatu ovat keskimäärin nousseet, koulutus on parantunut ja monipuolistunut. Totta on myös tietysti se, että meillä on syrjäytyneitä, työtä vailla olevia, leipäjonoissa seisovia, yksinäisiä. Ja vaikka maailmassa eriarvoisuuskin on kasvanut, niin kuitenkin myös parissakymmenessä vuodessa Kiinassa (osin kiitos meidän kyltymättömän halumme kuluttaa entistä enemmän tavaroita entistä halvimmilla yksikköhinnoilla) on absoluuttisesta köyhyydestä noussut satoja miljoonia ihmisiä materiaalisesti ihmisarvoisempaan elämään.

Ja kyllä – olen sitä mieltä, että kirjallisuuden ja elokuvien pitää puuttua oikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja olla aina heikkojen puolella, koska heidän on vaikeaa saada omaa ääntään kuuluviin. Mutta olisiko kohtuutonta toivoa, että tulevaisuutta kuvaavissa kirjoissa ja elokuvissa joukkoon eksyisi myös sellaisia teoksia, joissa eri ihmiset yhdessä löytävät ratkaisuja maailman ongelmiin, eläisivät pitempään, paremmin ja onnellisempina ja kulkisivat kohti sopusointua ja onnea?

Ama: Nyt kolme viikkoa Palermossa

Olemme nyt kotiutuneet Palermoon, josta löysimme mukavan kaksion aivan keskustan liepeiltä. Ero rauhalliseen ja hillittyyn Berliiniin on melkoinen, ja on eroa äänitasossa Espanjan Fuengirolaankin. Kun on kaksinkertaiset ikkunat ja vielä kunnon parvekeovet, niin öisin ei tarvitse kuitenkaan korvatulppia. Asuntomme on sisältä mukava ja nykyaikainen, vaikka kotitalomme ulkoapäin näyttääkin hieman huonossa hapessa olevalta. Mutta kaikki toimii moitteettomasti ja nettikin on nopeampi kuin Berliinin-kämpässämme.

Espanjan jälkeen, mutta varsinkin vapaamielisen, mutta hyvin järjestelmällisesti toimivan Berliinin jälkeen, yllättävän monessa talossa on sähköjohtoja, puhelinjohtoja, vesijohtoja jne. aivan ns. pientä laittoa vaille. Sähköroikkia on vedetty lievästi sanoen liberaalisti kadun yli talosta toiseen ja varmaan toiveena on, että liian korkea kuorma-auto ei kyseiselle kadulle eksyisi. Aina ei varmaan voi tietää, kenen sähkölaskuun oma kulutus menee ja kuka soittaa minun lankalinjastani.

Ja vielä yksi palermolainen keksintö: pop-up-kaatopaikka! Berliini ja Fuengirola olivat esimerkillisiä kaupunkeja siisteydeltään, mutta täällä kaduilla kävely muistuttaa vapaamutoista tanssahtelua, ellei halu astua koiranpaskaan, jota riittää runsaasti. Mutta roskat ja kaatopaikkatavara dumpataan nyt siihen lähistölle - eiköhän ne joku korjaa kuitenkin...

Ama ja Mare: Karaokehurmaa

Fuengirolassa on erinomaisen hauska suomalaisvetoinen (ja suomalaisyleisöinen) karaokebaari Cosmos, jossa kävimme yhdessäkin laulamassa. Ama kyllä kävi useampanakin iltana harjoittamassa tangolaulun ihanuutta ja löysi mielikappaleekseen Pertsa Koivulan aikoinaan esittämän "Elämä on täynnä kyyneleitä".

Kävimme kuitenkin yhdessä eräänä sunnuntaina myös duettolaulannassa - tämä musiikintäyteinen iltapäivä alkoi puolisentoista viikkoa sitten Mikko Rasilan vetämällä rumbatunnilla hänen baarissaan ja sieltä siirryimme sitten Cosmokseen laulamaan. Tässä taitaa olla menossa Baddingin hitti "Paratiisi" (kiitos Eerolle ja Helenalle mainiosta seurasta ja Helenalle erityisesti tästä kuvasta!).

(kuva: Helena Puhakka)

Aman tiistaiessee: Mikä ihme muutamia nettikeskustelijoita oikein vaivaa?

Tein tässä kuussa esitystä terveydenhuollon piirissä toimivista verkkoyhteisöistä ja niiden erilaisista keskusteluista. Valitsin otokseeni suomalaisia aktiivisia verkkokeskusteluja kolmesta erilaisesta yhteisöstä eli yhdestä potilasjärjestöstä (diabeetikot) kaksi aktiivista keskustelua, yhdestä terveysprojektista (tupakoinnin lopettajat) kaksi aktiivista keskustelua ja avoimesta Suomi24-ympäristön Ellit.fi-ympäristöstä (terveyden aihealueelta) kaksi aktiivista keskustelua. Pidän tätä tärkeänä tutkimuskohteena, koska internetissä on tarjolla laajasti tavallisten käyttäjien tuottamaa terveyttä käsittelevää aineistoa ja tätä aineistoa käytetään runsaasti hyväksi – ihmiset hakevat kliinisen terveyden tiedon ohella myös kokemuksia, vinkkejä ja toveruutta. Samoin useammat alan tutkimukset ovat osoittaneet, että etenkin turvallisissa ja aihepiiriltään kiinnostavissa verkkoyhteisöissä ihmiset jakavat yllättävän paljon henkilökohtaistakin tietoa ja omakohtaisia, kipeitäkin kokemuksia.

Arviot ovat yhtäläisiä eri tutkijoilla siitä, että valtaosa internetin sisällöstä on tavallisten arkisten käyttäjien tuottamaa – vain arviot siitä, onko määrä 75 vai 90 prosenttia vaihtelevat. Ja käyttäjien tuottamalla sisällöllä on tärkeä merkityksensä - esimerkiksi kroonisten sairauksien potilaiden yhteisöillä on tärkeä merkitys myös arjen jakamisessa, arjen vahvistamisessa ja keskinäisessä toveruudessa.

Oma näkökulmani oli arvioida keskustelupalstojen sisältöä ja pääväitteeni oli, että usein yksittäisten käyttäjien kirjoittamassa sisällössä on mukana sekä selkeää asiatietoa (esimerkiksi tietoa tietyn lääkkeen annostelusta) kuin myöskin henkilökohtaista kokemuksien jakamista (esimerkiksi kokemuksia tietyn lääkkeen annostuksen muuttamisesta). Juuri henkilökohtaiseen kokemukseen tukeutuminen tekee näiden keskustelupalstojen sisällöstä muille käyttäjille mielenkiintoista.

Tulokset eivät ehkä olleet kovinkaan hämmentäviä eli diabeetikkojen ja tupakoinnin lopettajien verkkoyhteisöissä keskustelu on rakentavaa ja toisiaan kunnioittavaa. Samoin keskustelijat nivoivat omissa viesteissään usein toisiinsa selkeää alan tietämystä (esimerkiksi lääkityksestä ja ravinnosta) omakohtaisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Keskustelut usein rullasivat ikään kuin itsestään eteenpäin, kunnes saavuttivat tietyn kyllästymispisteen, jolloin keskustelijat olivat ilmeisimmin kaiken tähdellisen tästä asiasta kertoneet. Etenkin tupakoinnin lopettajilla, mutta myös diabeetikoilla, oli rohkaisevaa toisten kannustamista ja tsemppausmielialan nostamista esteiden voittamiseksi.

Mutta avoimeen keskusteluympäristöön siirryttäessä sitten muutokset olivatkin melkoisia. Kun otosperiaatteenani oli valita tutkittavaksi (laajasti ottaen) laajin keskustelu lääketieteellisestä teemasta ja laajin keskustelu ravitsemukseen tai elämäntapaan liittyvästä teemasta, niin otokseen tulivat keskustelut naisesta miesgynekologin asiakkaana ja sipulin käytön vaihtoehdoista ruokavaliossa. Gynekologikeskustelu pysyi vielä jokseenkin asiassa (9 % viesteistä oli trollausta tai suoraan aiheen oli keskustelua), mutta se onneton käyttäjä, joka aloitti keskustelun sipulin käytön vaihtoehdoista ruokavaliossa, saattoi todeta muutamaa kuukautta myöhemmin, että keskustelussa oli lähes sata viestiä, joista yli 70 % oli trollausta tai ei liittynyt aloitettuun keskusteluaiheeseen!

Olen sosiaalisen median koulutuksissani joskus käyttänyt taannoisen Ihmisten puolue –sarjan mainiota sketsiä, jossa puolueen puheenjohtaja Tapani Riihimäki (Taneli Mäkelä) ruotii nettikeskustelua ja itsekin tähän maailmaan sisään solahtaa että napsahtaa. Tämän huikeanhauskan - mutta valitettavan todellisen – sketsin voit käydä katsomassa vaikkapa YouTubesta tällä www-linkillä.

Voin vakuuttaa, että Tapsa Riihimäen purkausta oli huomattavan paljon hauskempi katsoa ennen kuin ryhdyin tähän urakkaan eli lukemaan useampaan kertaan noita viestejä, luokittelemaan niitä ja analysoimaan tarkemmin niiden sisältöä. Kun Suomi24:n kaltaisille keskustelupalstoille ei tarvitse rekisteröityä, voi esiintyä erilaisten aliaksien alla (tai vain vieraana) ja muutenkin voi olla kohtuullisen varma, ettei mellastamisestaan joudu vastuuseen, niin ihan holtittomaksihan siellä muutamien käytös tuntuu menevän. Suorastaan sääliksi käy niitä vakavamielisiä käyttäjiä, jotka hakevat apua käytännön arkisiin ongelmiin, koska muutama höyrypää leimaa sipuliallergikot mielenterveydeltään horjuviksi tai kertoo tahallaan laittavansa sipulia välttäville sipulia ruokiinsa tai kyselevät, onko naiskäyttäjä muslimi, jos menee mies mukanaan gynekologin vastaanotolle. Mikä oikeasti näitä ihmisiä vaivaa?

Ama: Käytä hyväksi ikkunasuojat!

Malagassa niin siestan aikaan kuin iltaisinkin suurin osa kauppojen ikkunoista on peitetty metallisin rullasuojin  - samoin baarien ovet ja ikkunat saavat aukioloaikojen ulkopuolella suojakseen metalliset suojat. Näin ollen monilla kaduilla näyteikkunashoppailu on hankalaa, mutta onneksi omistajat ovat osanneet muuttaa välttämättömyyden hyveeksi ja hyödyntää nämä metalliset suojakaihtimet. Ja kun suojat ovat hyvännäköisiä, taitaa niihin ilmestyä myös vähemmän tägejä.